Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja vähennetään lähivuosina lähes 900:lla. Vaikka opetusministeri Kiuru onkin oikealla linjalla siinä, että aloituspaikkoja ei vähennetä niin paljon kuin vielä viime vuonna suunniteltiin, on aloituspaikkojen leikkaaminen Lapin tulevaisuuden kannalta kohtuutonta.
Siinä missä ministerin lappilaiset puoluetoverit puolustavat ministerin linjaa, on mielestäni näköpiirissä yhä selkeämmin lappilaisen koulutuksen alasajo. Koulutusta tarvitsevat nuoret hakeutuvat yhä useammin muualle Suomeen, ja samalla täydennyskoulutusta tarvitsevat aikuisetkin joutuvat pettymään. Erityisen huolestunut olen Itä-Lapista, joka uusimmilla päätöksillä tyhjennetään entistä nopeammin, ja valitettavasti sama linja levinnee lähivuosina muuallekin maakuntaamme.