Kun puheenjohtajakauteni päättyy, on paikallaan jakaa muutama ajatus, jotka ovat viime vuosina kehittyneet opettajien edunvalvonnasta. En kuitenkaan halua ryhtyä neuvomaan ketään.

Keskiverto opettaja maksaa vuodessa ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja hieman yli prosentin tuloistaan. Nuo maksut jakaantuvat eri tahoille: suurin osa päätyy valtakunnallisen toimintaan, mutta osalla rahoitetaan sekä paikallista että alueellista toimintaa. Mielestäni jokaisen jäsenen oikeus on tietää, mihin hänen rahansa käytetään. Vaikka se kuulostaa itsestäänselvyydeltä, on se säännöllisesti sanottava ääneen: jäsen päättää, miten hänen rahansa käytetään. Tai niin sen pitäisi mennä.

Koska jäsenet muodostavat OAJ:nkin, on toiminta paikallisyhdistyksissä ratkaisevan tärkeää. Toivottavaa on, että yhteisen järjestömme paikalliset aktiivit pyyteetöntä työtä tehdessään saavat toiminnalleen jäseniltään tuen mutta myös suunnan siitä, millaista toiminnan halutaan olevan. Vain siten jäsenmaksuilla rahoitettava toiminta voidaan suunnitella niin, että se parhaiten palvelee jäseniä.

Jokainen paikallisyhdistyksistämme ottaa oman paikkansa ja roolinsa omalla toiminta-alueellaan. Huolimatta siitä, kuinka paljon yhdistyksellä on jäseniä, ovat sen perustehtävät kaikkialla samanlaiset. Jokainen opettaja jokaisessa paikallisyhdistyksessä ansaitsee hyvin huolehditun edunvalvonnan.

Samalla on selvää, että eri yhdistyksien toimintamahdollisuudet ovat hyvinkin erilaiset. Jäsenmaksutulot ovat suorassa suhteessa jäsenten määrään. Ja sama koskee myös luottamushenkilöiden määrää. Tätä varten alueyhdistyksemme on oikea taho auttamaan paikallista toimintaa: kun yhdistämme voimamme, olemme enemmän. Voimme auttaa toisiamme kuntarajojen yli jakamalla kokemuksia ja hyviä käytänteitä, mutta myös taloudellista tukea voidaan kohdentaa tehostetusti eri paikkakunnille. Alueyhdistyksen luottamushenkilöitä voi myös pyytää avuksi vaikkapa silloin, kun neuvottelutoimintaan tarvitaan tukea.

OAJ Lappi ei siis ole jokin ulkopuolinen taho, joka sekaantuu paikalliseen toimintaan, vaan se on lappilaisen yhteistyön tulos, joka on ansainnut paikkansa kaikkien paikallisyhdistysten yhteisenä yhdistyksenä.