Harkitsemattomat koulutusleikkaukset vaarantavat tasa-arvon
Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on luoda Suomesta osaamisen kärkimaa vuoteen 2020 mennessä. Samalla ministeriö ilmoittaa strategiseksi painopisteekseen mm. alueiden ja elinympäristöjen elinvoimaisuuden edistämisen. Näkemykseni mukaan kumpikaan näistä ei toteudu, jos ministeriö päättää pitää kiinni päätöksistään leikata ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen toimintamahdollisuuksia etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Ministeriön uusin aikomus ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkojen vähentämisestä on merkki huonosta harkintakyvystä. Yli viidesosan leikkaus lappilaisista opiskelupaikoista ottaa ehkä huomioon ikäluokkien pienentymisen mutta ei lainkaan sitä, kuinka moni alueemme nuorista on vailla toisen asteen koulutusta. Ministeriön toimenpiteet ovat omiaan nopeuttamaan Pohjois-Suomen tyhjentymistä ja alueellisen tasa-arvon tavoitteen ja yhteiskuntatakuun romuttumista.
Lappilaisittain ajateltuna koulutustarjonnan karsinta arveluttaa ainakin kahdesta syystä. Entistä useampien opiskelijoiden on lähdettävä muualle Suomeen, jotta he voisivat opiskella itseään kiinnostavaa alaa. Näin jää vain arvailtavaksi, kuinka moni heistä haluaa enää palata tänne valmistumisensa jälkeen. Muuttoliike maakunnasta kiihtyy entisestään.
Entäpä jos nuorilla ei ole mahdollisuuksia muuttaa koulutuksen perässä? Syrjäytymisen vaara on ilmeinen, jos nuoret eivät suorita peruskoulun jälkeisiä opintoja lainkaan. Entä mitä tekevät teollisuudesta irtisanottavat aikuiset, jotka eivät halua muuttaa mahdollisen työpaikan perässä toiselle paikkakunnalle? He haluavat kouluttautua uudelleen, ja siihen on tarjottava laadukkaat ja monipuoliset mahdollisuudet.
Korostankin, että poliitikot ja koulutuksen järjestäjät ovat nyt poikkeuksellisen paljon vartijoina. Jos jatkuva maakuntien kaltoinkohtelu hyväksytään, on niiden tulevaisuus uhattuna pahemmin kuin koskaan ennen. Opetus- ja kulttuuriministeriön korkealentoiset tavoitteet eivät meitä auta niin kauan kun ne ovat räikeässä ristiriidassa käytännön toiminnan kanssa.
Jaakko Sarmola
(teksti on julkaistu mm. Lapin Kansassa 14.11.2012)