OAJ:n toteuttamassa kyselyssä haluttiin tietoa opetushenkilöstön työhön kohdistuvista vaikutuksista oppivelvollisuuden laajenemisen myötä. Kyselyyn vastasi 3500 opetushenkilöstön edustajaa perus-, lukio- ja ammatilliselta toiselta asteelta. Lisäksi esihenkilöiltä kysyttiin erikseen. Kysely toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa 2022.

Kyselyn keskeisimmät tulokset kertovat, että annetuista resursseista huolimatta opinto-ohjausta on lisätty vain vähän. Kunnille annetut avustukset on voitu käyttää muihin tarkoituksiin kuin tarkoitettuun kohteeseen. Tähän OAJ onkin puuttunut valtakunnallisessa esiintulossaan. Kyselyyn vastanneiden mielestä opinto-ohjausta on lisättävä perusopetuksessa. Opinto-ohjaajien ohjattavien määrä on kasvanut 36 % opinto-ohjaajista.  Nykyinen suhdeluku 1/200 ohjattavaa oppilasta kohden ei ole lisääntyneissä haasteissa sopiva, vaan yhdelle opinto-ohjaajalle pitäisi kohdentaa pienempi määrä oppilaita.

Toinen keskeinen havainto on, että uudistuksen onnistuminen edellyttää oppimisen tuen korjaamista perusopetuksessa. Erityisopettajien määrää tulee lisätä, oppilaan pitää saada tarvitessaan erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta sekä tulee päästä tarvittaessa erityisopetukseen pienryhmässä. Lähes jokainen (99 %) vastaaja kokee pienryhmien olemassaolon tarpeellisena. Erot erityisopettajien määrässä ovat suuret. Mitä isompi kunta sitä huonompi tilanne on. Opiskelun tukea kaivataan myös lukiossa ja toisella asteella. Sinne tulisikin vastaajien mielestä lainsäädännöllä taata perusopetuksen kaltaiset mahdollisuudet.

Työtehtävät ovat lisääntyneet varsinkin lukiossa vastanneiden mielestä. Tehtäviä ovat lisänneet etenkin oppimateriaaleihin ja niiden lisensseihin liittyvät työt sekä opintojen etenemisen seuranta. Läsnäolon seuranta on lisääntynyt myös ammatillisissa opinnoissa. Muuten siellä ei suurta työtehtävien lisäystä koeta tapahtuneen. Lisääntyneet tehtävät ovat lisänneet työn kuormittavuutta molemmilla oppilaitoksissa. Pääsyynä koettiin opiskelijoiden huonontuneet valmiudet opiskeluun.

OAJ vaatii opetusalalle palkkaohjelmaa turvaamaan omalta osaltaan uudistusta.  Opettajamitoituksella turvataan työrauha ja oppimisen tuki oppilaalla sekä henkilökunnan jaksaminen. Opettajarekisterin avulla varmistetaan henkilöstömäärän riittävyys ja rahoituksen oikea kohdentuminen. Erillinen raportointi vähenee myös ja työn kuormitus vähenee.