(Kari Filpus käytti tämän puheenvuoron OAJ:n valtuuston kokouksen päättyessä 19.11.2021.)
Arvoisat valtuutetut, toimiston henkilöstö!
Kolme ja puoli vuotta on kulunut nopeasti. Kun keväällä 2018 aloitimme uuden valtuustokauden, emme kukaan tienneet mitä kaikkea se tuo tullessaan. Toki tiesimme, että keskustelemme palkoista, opetusvelvollisuuksista, ys-ajasta jne. Mutta kuitenkin isoimman muiston meille tuottanee tältä ajalta korona ja sen myötä etäkokoukset sekä vaka-opettajien siirto OVTESiin.
Näillä valtuustovuosilla on monta tehtävää. Ne ovat muistutusta siitä, että olemme selviytyneet, rakentaneet ammattijärjestöämme ja hyödyntäneet omia kokemuksia. Me tarvitsemme noita muistoja, koska ne ovat yhteisön yhteinen muisti. Kun epävarmuus maailmassa on yleistynyt, kuuluminen johonkin yhteisöön tuo ihmisille turvallisuutta ja vahvistaa perustaa olemassaololle. Me siis tarvitsemme OAJ:tä.
OAJ:n identiteetin lujittuminen ja yhteisöllisyyden kasvu mahdollistuvat historian avulla. Tämä on historian yksi tärkeimmistä tehtävistä. Viime kuukausien uutisten perusteella joudumme yhä uudelleen ja uudelleen perustelemaan tarkoitusta olemassaolollemme. Mediat monessa muodossa kyseenalaistavat ammattijärjestöjen tarpeellisuuden. Tähän me tarvitsemme historiaa. Meidän kuuluu viestiä kentälle järjestömme saavutuksista, ja olla niistä ylpeä. Jos me emme kunnioita järjestöstämme, meidän on turha odottaa sitä muiltakaan. Järjestömme ulostulot julkisuuteen on kyllä noteerattu monella taholla, siitä kiitos toimiston väelle ja valtuutetuille.
Kun tarkastelemme tämän nykyisen valtuustokauden saavutuksia, emme ehkä voi olla kovin ylpeitä. Saavutimmeko mitään? Pitää tietysti muistaa, että järjestömme historian kehityskulut, tapahtumat ja ratkaisut muodostavat ketjun, johon me olemme rakentaneet uutta, omaamme. Ketjun aikaisemmat renkaat vaikuttavat yhä paljon siihen, millainen meidän renkaastamme muodostui. Nuo aikaisemmat renkaat ovatkin olleet todella vahvat ja painavat. Emme saaneet muutoksia valtuustoon, hallitukseen jne.
Seuraavan valtuuston aikana on tuskin järkevää laittaa voimavaroja suureen järjestörakenteen muutokseen. Ehkä pitäisi kauden alussa kartoittaa mihin suuntaan ja millaisiin ratkaisuihin valtuusto olisi valmis. Toki toivoisin näin yksittäisenä valtuutettuna, että olisimme avoimia uudistuksille. Me kaikki kokeilemme työssämme uusia juttuja aika ajoin, mikäli ne toimivat, otamme ne käyttöön ja olemme tyytyväisiä, ettei kaikki tapahdu niin kuin ennenkin. Tämä tuo myös työhyvinvointia. Meidän jos joidenkin tulisi olla muutoksen eturintamassa.
Esitän näin lopuksi silti pienen toiveen: ei liene pahitteeksi, että tulevaisuuden valtuutetut muistaisivat jotakin meistäkin, ymmärtäisivät meitä ja ehkä vähän arvostaisivatkin.