Kolmantena työpäivänä loman jälkeen törmään kummaan tunteeseen: edessäni näkyy vain mustaa. Yliopistonlehtorin työtä voi opetuksen ja kokousten ulkopuolella jäsentää melko vapaasti. Tällä hetkellä vaan en saa mistään tehtävästä otetta: kaikki on kasautunut yhdeksi mustaksi möykyksi. Loma ei siis riittänyt palautumiseen edellisen työperiodini kuormituksesta.


Toistakymmentä vuotta sitten aloitin yliopistossa työt, jotka koostuivat pääosin opetusharjoitteluiden ohjauksesta, musiikinopettamisen opettamisesta ja sen tutkimusperustaisuuden varmistamisesta. Palkka pieneni huomattavasti peruskoulun ja lukion musiikinopettajan ansioihin verrattuna, mutta tohtorin tutkinnon, hankerahoitusten sekä arvostettujen tutkimusjulkaisujen luvattiin nostavan palkkaa.

Ongelmaksi alkoi pian muotoutua uusien tehtävien kasautuminen täyden työn päälle. Samoin on käynyt myöhemmin, erityisesti urakehitystä mahdollistavien asiantuntijatehtävien ja yhteistyökuvioiden kanssa. Perusrahoituksen raameissa kovin vähän alkuperäisistä opetus- ja ohjaustehtävistä on otettavissa pois, mutta koko ajan tehtäviä tulee lisää.

Uudenlaisten haasteiden ansiosta työn mielekkyys voi säilyä, mutta yliopiston opetushenkilöstön palkkakehitys on hidasta. Urakehitystä ei juurikaan ole näkyvissä. Päätyöni on tulevien luokanopettajien kouluttaminen. Kollegoitani työskentelee maamme yliopistoissa kouluttaen muun muassa luokanopettajia ja varhaiskasvatuksen opettajia.

Kuvaamani hidas palkkakehitys, lähes olematon urakehitys ja aina uusien työtehtävien ilmestyminen jo ennestään täysiin työsuunnitelmiin ovat arkipäivää useilla opettaja-tutkijakollegoillani.

OAJ:n julkaiseman työolobarometrin perusteella kokemukseni loma-ajan riittämättömyydestä työn kuormituksesta palautumiseen lienee valitettavan yleinen. Miten opettajankouluttaja pystyy innostamaan tulevia opettajia arvokkaaseen ja merkitykselliseen opettajan professioon, jos hän itse näkee työpäivinään edessään vain mustaa? Ei ainakaan omalla mallillaan.

On aika laittaa yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkaus vastaamaan työn vaativuutta, väljentää työmäärää sekä mahdollistaa opettaja-tutkijoiden urakehitys – myös opetusansioilla.

Lenita Hietanen
Yliopistonlehtori, Lapin yliopisto
Puheenjohtaja, Lapin yliopiston opetusalan paikallisyhdistys