OAJ:n Lapin alueyhdistys järjestää varhaiskasvatuksen opettajien koulutus- ja virkistysseminaarin 6.-8.10 Levillä.

Ennakkokutsu
Lokakuun alussa järjestetään jo perinteinen lappilaisten varhaiskasvatuksen opettajien koulutus- ja virkistysviikonloppu. 

Ilmoittautuminen tulee tapahtumaan elokuun alussa lähetettävän linkin kautta ja mukaan pääsee 39 nopeimmin ilmoittautunutta. 

Viikonlopun teemana on ”Varhaiskasvatus 2020 -luvulla”. 

Bussikuljetus lähtee Kemistä (mikäli sieltä on lähtijöitä), kulkien Rovaniemen kautta Leville. Muualta Lapista matkaan lähteville korvataan matkakulut. Suositaan kimppakyytejä.  Viikonlopun omavastuu on 40 euroa. 

Viikonlopun kouluttajiksi tulevat Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sekä Arja-Sisko Holappa OPH:sta. 

Koulutuksen lisäksi ohjelmassa on mukavaa yhdessäoloa, ulkoilua ja hyvinvointia hyvässä seurassa. Perjantai-iltana osallistumme OAJ Lapin Alueyhdistyksen isännöimään OAJ 50 vuotta -tilaisuuteen.   

Viikonlopun järjestäjä on OAJ Lapin Alueyhdistys, toteutuksesta vastaa Lapin Varhaiskasvatuksen opettajat ry. 

Laita päivät jo nyt kalenteriisi ja seuraa tiedotetta ilmoittautumisen alkamisesta. 

Levillä nähdään!